Tilaa tulkkaus tästä!

Itäisen alueen rekrytointi auki

Itäisen alueen rekrytointi auki

Kuultava Mielenliike Oy hakee Itäiselle Kelan hankinta-alueelle kahta AMK viittomakielen tulkkia tuntiperusteiseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Meillä on paikka auki myös AMK kirjoitustulkille, jolla on jonkin verran työkokemusta tai kirjoitustulkkauskurssin suorittaneelle, jolla on yli 7 vuoden työkokemus.

Toivomme sinulta reipasta työotetta ja oma-aloitteisuutta sekä hyviä ihmissuhdetaitoja. Meillä on mahtavan hieno työporukka, johon on helppo tulla mukaan. Työnantajana olemme joustavia ja kollegiaalisia ja aina valmiita tekemään kaikkemme työntekijöiden eteen, että voitte rennoin mielin paneutua perustehtäväänne.

Meillä on muun muassa yleislääkäritasoinen työterveyshuolto sekä kulttuurisetelit. Yhteisiä tapaamisia järjestämme muutaman kerran vuodessa sekä yleisiä että henkilökohtaisia koulutuksia tulkkien toiveiden mukaan.

Otathan yhteyttä mahdollisimman pian. Työsopimukset tulee olla allekirjoitettuna 31.12.2020 mennessä.

 

Niina Heinonen                                         Heta Hanski

040 539 0075                                            0400 427323

niina.heinonen@kuultava.fi                   heta.hanski@kuultava.fi

Jaa tämä artikkeli: